Vesiralli

Vesiralli on lapsille tarkoitettu uinnin monipuolisuuskurssi. Se on tehty tukemaan ja auttamaan lapsen kasvua uintiharrastukseen. Vesiralleja järjestävät Suomen Uimaliiton kouluttamat ohjaajat.

Kursseilla käydään hauskasti ja haastavasti läpi kaikkien uintiurheilumuotojen perusteita. Vesipallo, taitouinti, uimahypyt sekä uintitekniikat tulevat lapselle tutuksi kurssin aikana. Tavoitteena on haastaa lasta liikkumaan vedessä mahdollisimman monipuolisesti, lapsen omaan kehitykseen sopivalla tavalla.

Vesirallissa annetaan rohkeille uimarinaluille mahdollisuus kokeilla jännittäviä asioita kuitenkaan unohtamatta ujompia ja arempia lapsia. Vesiralli lähtee liikkeelle lapsen liikunnallisesta kehityksestä ja herkkyyskausista. Taidon ja tekniikan harjoittelua painotetaan, mutta myös ketteryys ja monipuolisuus on vahvasti otettu huomioon. Tavoitteena on antaa lapselle uusia onnistumisen kokemuksia vedestä sekä eri uintimuodoista.

Kenelle Vesiralli on?

Vesiralliin ovat tervetulleita kaikki, jotka osaavat uida syvässä altaassa yhtäjaksoisesti 25 metriä. Yksi monipuolisten harjoitteiden tavoite on kehittää lapsen vesitaitavuutta, uintivarmuutta ja selviytymistä erilaisista tilanteista vedessä.

Vesirallissa lapsen monipuolinen liikkuminen ja liikuttaminen takaavat erinomaiset lähtökohdat tulevaisuuden harrastamista ja tavoitteellista harjoittelua ajatellen.

Lapsi saa vesiralli-vihkosen ja neljä erilaista pinssiä. Pinssit suoritetaan järjestyksessä sammakko, kala, norppa ja delfiini.