Jäsenyys


Jäsenmaksut

Jäsenmaksun laskuttaminen ja maksaminen

Vuoden jäsenmaksu maksetaan omatoimisesti, mikäli et ole ollut jäsenenä edellisenä vuonna. Maksu myös erääntyy tammikuun aikana. Jos liityt jäseneksi kevätkauden päättymisen jälkeen eli kesäkuu -, maksat vain puolet jäsenmaksusta.

Ryhmämaksut

Myös ryhmämaksut laskutetaan sähköpostitse. Kevätkauden maksu erääntyy tammikuussa ja syyskauden maksu syyskuun aikana.

Varmistathan, että meillä on oikea yhteystieto.

Omatoiminen maksaminen

Maksun voi maksaa omatoimisesti Osuuspankin tilille. Näin varmistat jäsenyytesi myös tänä vuonna. Muistathan laittaa oikean jäsenmaksuviitenumeron 39 000.

Erityisen tärkeää on, että viikkoryhmissä olevat lapset ovat jäseniä ja vanhemmat huolehtivat jäsenmaksun maksamisesta eräpäivän mukaisesti. Myös ryhmämaksut tulee maksaa ajallaan, niitä ei saa jättää maksamatta. Jos tarvitset maksuaikaa, ota yhteys rahastonhoitajaan. Maksamatta jäänyt jäsenmaksu ja ryhmämaksu eivät oikeuta osallistumaan viikkoharjoitteluun eikä perheuintivuorolle.

Jäsenmaksu

– Nuoret alle 16 v. opiskelijat (kokopäivätoiminen opiskelija, opiskelijakortista tai opiskelutodistuksesta pitää olla kopio jäsentietolomakkeen liitteeksi) ja eläkeläiset 25 € / vuosi
– Aikuiset 45 € / vuosi
– Perhe 70 € / vuosi

Tilinumero

Nivalan Osuuspankki
IBAN FI37 5291 0820 0539 54, muista mainita viitteeksi 39000 (=jäsenmaksuviite)

Jäsenedut

– alennusta uintimaksuista, saat Uikon kassalta 10 % alennusta kerta- tai sarjamaksuista, ei kampanjahinnoista
– saukkona pääset mukaan viikkoryhmätoimintaan
– ilmainen perheuintivuoro (katso kohta https://www.nivalansaukot.fi/seura/2/perheuintivuo...) noin 16 krt/vuosi
– ”viikkoryhmäsaukkona” saat osallistua pikkujoulu-uintiin vuosittain ja huhti/toukokuussa pääset Saukko-uinteihin sekä kevätriehaan
– Ylivieskan Urheilu ja lelu -10% alennus uintivälineistä
– Ravintola Kuutamo, Kalliontie 18, Nivala – 10 % normaalihintaisista annoksista
– Urheilupiste Anttila, Nivala -10% alennus uintivälineistä

Saukkojäseneksi liittyminen

Jäseneksi voit liittyä tästä https://www.nivalansaukot.fi/lomakkeet/479/liity-j...

Saatuamme jäsenmaksun tilillemme sekä jäsentietolomakkeen tiedoksemme, tilaamme jäsenkortin JP painosta

Perhemaksu sisältää kaikki samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet. Muista ilmoittaa jokaisen liittyvän perheenjäsenen N I M I ja S Y N T Y M Ä A I K A.

Jäsenkortti

Jäsenkortti on haettavissa JP-Painosta reilun viikon kuluttua jäsenmaksun maksamisesta. Uikko-kortin kääntöpuolella oleva jäsenkortti on voimassa niin kauan kuin olet jäsenmaksusi maksanut.

Kadonneesta tai rikkoutuneesta kortista joudumme perimään 5 euron maksun ennen uuden kortin antamista. Maksa seuran tilille 5 euroa ja laita lisätietoihin maininta ”uusi kortti”. Maksun jälkeen soita rahastonhoitajalle tai laita hänelle sähköpostia, missä kerrot maksaneesi 5 euroa ja haluat uuden kortin.

Jäsenmaksun voimassaolo

Jäsenmaksu on voimassa aina kalenterivuoden kerrallaan. Mikäli liityt jäseneksi elokuussa tai loppuvuodesta, maksa vain puolet jäsenmaksusta.

Jäsenyyden päättyminen

Jäsenyys päättyy automaattisesti mikäli jäsenmaksua ei makseta eräpäivänä. Ilmoitamme asiasta uimahallin kassalle ja tieto on näin Uikon kassakoneessa.

Ole hyvä ja palauta jäsenkorttisi Uikon kassalle mikäli et enää maksa jäsenmaksua. Ilmoita jäsenyytesi päättymisestä sähköpostitse osoitteeseen rahastonhoitaja(at)nivalansaukot. Voit myös jättää meille kirjeen Uikon kassalle ja samassa kuoressa palauttaa jäsenkortin. Mikäli sinulla on latauksia sisässä, voit lunastaa uuden kortin ja lataukset siirretään siihen.

Otamme vanhojen ei-jäsenten kortit uusiokäyttöön. Kiitos!